MetaVisual Oy toteutti Suomen muistiasiantuntijat ry:n uudet verkkosivut yhdessä helsinkiläisen graafisen suunnittelun toimisto Rohkean Ruusun kanssa.
Marraskuun alussa julkaistu uusi sivusto loi ilmeensä täysin uusiksi ja järjesti sivuston monipuolisen tietosisällön aiempaa kätevämmäksi ja helpommin hallittavaksi kokonaisuudeksi.
"Nettisivu on meille valtakunnallisena toimijana tärkeä kanava välittää monipuolisesti tietoa eri tapahtumista ja uusimmasta tiedosta", kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Maisa Toljamo. Sivustolta löytyy nyt tapahtumakalenterin, kannanottojen, lausuntojen ja tietopankin lisäksi muun muassa laajuudessaan ainutlaatuinen kartoitus etenevän muistisairauden esiintymisestä Suomessa, jäsenlehti Memon vuosikertojen arkisto ja kattava kokoelma työkaluja muistiammattilaisia varten. Kaikki sisältö on toistaiseksi tutustuttavissa myös ilman jäsentunnusta, mutta myöhemmin osa tästä ja suunnittelilla olevasta uudesta sisällöstä siirtyy jäsentunnuksen taakse.
"MetaVisualin ja Rohkean Ruusun kanssa toteutettu sivustouudistus ylitti toiveemme monin verroin, sekä sivuston ulkoasun, että toimivuuden suhteen", toteaa Toljamo tyytyväisenä, "ja kun paljastimme uuden sivuston jäsenristeilyllä sai se yleisöltä spontaanit taputukset", hän jatkaa. Myös Rohkean Ruusun Kristina Sarivaara on tyytyväinen prosessiin: "Todella ammattimaista ja kaikin tavoin upeaa työskentelyä ja se näkyy aina lopputuloksessa", hän kiteyttää. Me MetaVisualissa yhdymme näihin kommentteihin ja toivomme yhteistyön kummankin kumppanin kanssa jatkuvan vielä vuosia eteenpäin.

Lisätietoja

MetaVisual Oy

Ansareitti 17, 90540 Oulu
Puhelin: 040 592 8175
Y-Tunnus: 1997035-7
Luottoluokitus: AA+
Perustettu 2005